Viime viikkoina Suomessa uutiset ovat olleet synkkiä, erityisesti Asema-aukion tapahtumien johdosta. Tapahtumien aikaan elin kuitenkin omassa kansainvälisessä kuplassani, josta heräsi muutama ajatus. Kävin siis viime viikonloppuna Minskissä valkovenäläisten nuorisojärjestöjen yhteistyöseminaarissa muutaman muun suomalaisen ja eurooppalaisen nuorisojärjestötoimijan kanssa. Ennen matkaa odotin, että Minskissä meno näyttäisi hyvin Neuvostoliittolaiselta, ja että seminaarin mielikuvat olisivat hyvin synkät. Valko-Venäjä sentään … Jatka lukemista Pidetään kiinni Eurooppalaisuudestamme
Kategoria: Kansainvälisyys
Viikko sitten Nordic School Student Network- NSSN, eli pohjoismaisten toisen asteen opiskelijajärjestöjen yhteistyöverkosto teki historiaa, ja valitsi itselleen johtokunnan. Johtokunnassa on viisi jäsentä, joista yksi olen minä! Toisin sanoen minä edustan niin Suomen suomenkielisiä kuin ruotsinkielisiä lukiolaisia ja ammattiin opiskelevia SLL:n, FSS:n ja SAKKI:n mandaateilla pohjoismaisella kentällä. Voin häpeämättä sanoa johtokunnan syntymisen ja NSSN:n toiminnan … Jatka lukemista Kauan eläköön pohjoismainen yhteistyö!
Synkkä päivä Euroopalle, synkkä päivä idealismille ja synkkä päivä nuorille. En voi oikein käsittää asiaa, olenhan itse syntynyt ja elänyt kansainvälisyydestä. Rajat ovat minulle triviaaleja, ja yhteistyön laajentaminen ylikansallisella tasolla on minulle itsestään selvää. Olen ylpeä idealisti ja federalisti, ja minua suorastaan sattuu se, kuinka moni Britti äänesti eurooppalaista yhteistyötä vastaan. Lisäksi neljä omaa mielenkiinnon … Jatka lukemista Synkkä päivä Euroopalle
"Tunnistetut lukiokoulutuksen kehittämistarpeet liittyvät pääasiassa opiskelijamaksujen perimiseen EU ja ETA -alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta IB -tutkintoon johtavassa koulutuksessa." - Opetus- ja kulttuuriministeriön tänään julkaistu Koulutusviennin tiekartta Ei näin. Suomen mahdollista koulutusvientiä ei mitenkään voida tukea perimällä maksuja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisilta IB-opiskelijoita, ei yhtään mitenkään. Näin totesivatkin toisen asteen opiskelijajärjestöt tänään http://lukio.fi/toisen-asteen-opiskelijajarjestot-lukukaus…/ Ensinäkin IB-koulutus ei ole mitenkään suomalaista … Jatka lukemista IB-tutkinto pidettävä maksuttomana